|
EMMIINA RÄMÄ
Insinöörinkatu 64 B 33
33720 Tampere
puh. 0408215866
emmiina.rama @ gmail.com
Olen 19-vuotias eläinrakas nuori nainen, kotoisin Suomussalmelta
Pohjois-Kainuusta. Kirjoitin
ylioppilaaksi Suomussalmen lukiosta keväällä 2008, ja välivuoden
jälkeen tarkoituksena olisi jatkaa opintoja mahdollisesti
esimerkiksi eläinlääketieteen tai biologian parissa. Muutin
Tampereelle maaliskuussa 2009 lääketieteen valmennuskurssin takia,
ja kevään puurtamisen jälkeen sitten katsotaan, että mistä
opiskelupaikka syksyllä mahdollisesti löytyy!
Koirat vievät suuren osan vapaa-ajastani, mutta minulla on myös
monia muita sydäntä lähellä olevia harrastuksia. Pyrin
säännöllisesti kulkemaan esimerkiksi kuntosalilla ja aerobicissa,
aiemmin myös esimerkiksi kuntonyrkkeilin. Talvisin hiihdän ja
laskettelen, kesäisin käyn säännöllisesti juoksulenkeillä ja
pyöräilen. Liikunnallisten harrastusten lisäksi tykkään myös
ilmaista itseäni monin tavoin, ja aiemmin kävinkin aktiivisesti
erilaisissa käsityöpiireissä ja näyttelin paikallisteatterissamme.
Yksi minulle rakas "harrastus" on myös matkustelu, ja minun onkin
aina ollut vaikea pysyä yhdessä paikassa kovin pitkään. Koirat
matkustavat yleensä aina mukanani, ja ainakin koko Suomi alkaa olla
jo aika läpikoluttu. Mikäli rahatilanne antaa periksi,
suunnitelmissa on lähteä ensi kesänä kuukaudeksi interrailille
kiertämään Eurooppaa - tosin sille matkalle koirat eivät kyllä pääse
mukaan!

Ratsastusta olen harrastanut säännöllisesti 6-vuotiaasta lähtien,
eli jo noin 13 vuotta. Vuosien kuluessa minulla on ehtinyt olla
useita erilaisia vuokrahevosia, joista pitkäkestoisimpina ja
rakkaimpina ovat jääneet mieleen islanninhevonen Funi (vuosina
2000-2004) ja puoliverinen Lurppa (vuosina 2004-2007). Viimeisimmän
vuoden ajan ratsastukseni on ollut erittäin epäsäännöllistä, mutta
muuttunee taas pikkuhiljaa säännölliseksi sopivan vuokrahevosen
löydyttyä. Ikävä takaisin hevosten pariin on ollut kyllä erittäin
suuri!
Ystävät ja perhe ovat myös aina olleet erittäin tärkeä osa
elämääni, ja olenkin erittäin onnellinen monista ihanista uusista
kavereista, joita olen saanut tullessani mukaan flattipiireihin
Justuksen myötä muutamia vuosia sitten. Kesäiset leirit,
näyttelymatkat ja monet muut tapahtumat ovat todella odottamisen
arvoisia, kun tietää tapaavansa taas pitkästä aikaa monia vuosien
varsilla tutuiksi tulleita ihmisiä! Neljä pitkäkestoisinta ja
rakkainta ystävääni olen tosin tuntenut jo ekaluokkalaisesta asti,
enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman heitä, vaikka asummekin
kaikki nykyään ihan eripuolilla Suomea ja jopa eripuolilla
Eurooppaa:)
|